Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Helsingin yliopistomuse
 

Helsingin yliopistomuseo

Tietoa yliopistomuseosta:

Yhteystiedot:


PL 3 (Unioninkatu 34)
00014 Helsingin yliopisto
02 941 22914 (toimisto)

Observatorio:
ks. www.observatorio.fi/kavijalle

 

Yliopiston kokoelmien historia

Kivimuseon kokoelmia 1900-luvun alussa.


Kokoelmien synty

Suomen museolaitoksen alkujuuret ovat Kuninkaallisen Turun akatemian kokoelmissa. Akatemian kirjasto sai oman rakennuksen tuomiokirkkoa ympäröivässä muurissa olleesta saksalaisesta kirkosta. Kirjastorakennuksesta suunniteltiin alusta alkaen eräänlaista museota, jossa kirjojen ja käsikirjoitusten lisäksi säilytettäisiin astronomisia ja matemaattisia instrumentteja, gloobeja sekä luonnontieteellisiä kuriositeetteja.

Käytännössä säilytystilojen puutteen vuoksi esim. matemaattisia kojeita ja havaintovälineitä säilytettiin yleensä asianomaisen professorin kotona. Kehnojen tilojen vuoksi esineistöä tuhoutui. Akatemialla ei ollut mitään systemaattista hankintapolitiikkaa, vaan kokoelmat karttuivat ensi sijassa lahjoituksin, joskin esineistöä myös ostettiin. Akatemialla oli oma kasvitieteellinen puutarha, ja ajan myötä myös lääketieteellinen ja luonnontieteellinen tutkimus- ja opetusvälinekokoelma karttui.

Akatemian muotokuvakokoelma, Galleria Academica, sai alkunsa vuonna 1652, jolloin kansleri Per Brahe lahjoitti muotokuvansa akatemian kirjastoon. Tämän jälkeen akatemian kirjastonhoitaja Axel Kempe kehotti professoreita noudattamaan kanslerin esimerkkiä ja maalauttamaan kuvansa. Samana vuonna 1652 saatiinkin ilmeisesti Isak Rothoviuksen, Simon Kexleruksen, Abraham Thauvoniuksen ja Johannes Pratanuksen muotokuvat kokoelmiin. Suomen muotokuvamaalauksen uranuurtajana pidetty konterfeijari Jochim Neiman ikuisti suuren määrän professoreita 1650- ja 1660-luvulla. Melkein kaikki 1600- ja 1700-luvun hankinnoista tuhoutuivat paloissa 1738 ja 1827.

Kirjaston uudisrakennus vaurioitui pahoin tulipalossa 1738. Mutta pääosa kokoelmista oli jo tätä ennen siirretty tilapäisesti akatemian päärakennukseen korjaustöiden vuoksi. Vuonna 1741 valmistunut kirjaston uudisrakennus oli tilojensa puolesta huomattava parannus aiempaan verrattuna.

Kokoelmiin ja niiden kartuttamiseen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota 1700-luvun puolivälistä lähtien. Taustalla oli mm. luonnontieteiden nousu. Lähteistön aukollisuuden vuoksi kokoelmia koskevat tiedot eivät ole ehdottoman tarkkoja. Kokoelmien ja kabinettien perustamisvuosista esiintyy kirjallisuudessa poikkeavia tietoja.

Akatemian luonnonhistoriallisen naturalia-kokoelman perustana oli anatomian professori Spöringin kokoelma, jonka akatemia osti 1749. Mineraloginen kokoelma sai alkunsa vuonna 1753 ostetusta kauppaneuvos Henrik Kalmeterin kokoelmasta. Mineraloginen kokoelma sai 1768 omat näyttelytilat - auditorium mineralogicum - entisestä matematiikan auditoriosta.

Akatemian eri tahoilta saamista mitali- ja rahalahjoituksista muodostettiin 1761 numismaattinen kabinetti. Ensimmäinen suurempi saanti oli kuitenkin vasta historioitsija Johan Arckenholtzin 550 roomalaista rahaa käsittänyt testamenttilahjoitus (1777). Kaiken muun toimintansa ohella kaunopuheisuuden professori Henrik Gabriel Porthan (v:sta 1772 kirjastonhoitaja) kehitti suuresti raha- ja mitalikokoelmaa. Hän perusti yliopiston edelleenkin kartutettavan Fennica-mitalien kokoelman. Raha- ja mitalikabinetti sai oman määrärahan 1811.

Boreaalinen kansakunta lyötti 1799 entisen inspehtorinsa Porthanin kunniaksi mitalin, jota pidetään ensimmäisenä Suomessa teetettynä henkilömitalina. Mitalilla viitattiin samalla myös hänen toimintaansa akatemian raha- ja mitalikokoelman hoitajana. Tarinan mukaan mitalin muotokuva perustuu luonnokseen, jonka akatemian piirustuksenopettaja Johan Erik Hedberg piirsi salaa luennolla. Kaivertaja Carl Enhörning käytti mahdollisesti mallinaan myös Per Krafft vanhemman maalausta. Mitalista teetettiin Porthanille itselleen yli 18 dukaatin (61 g) kultainen kappale. Se ei ole säilynyt. Lisäksi mitalia lyötiin hopeasta ja pronssatusta lyijystä.

Akatemian kulttuurihistoriallinen kokoelma sai alkunsa, kun Laihian kappalainen Israel Reinius lahjoitti 1770 kokoelman Pohjanmaalta talteen otettuja muinaisesineitä. Kiitoskirjeessään konsistori pyysi lahjoittajaa hankkimaan lisää antikviteetteja. Valitettavasti Reiniuksen lahjoittamista antikviteeteista ei ole lähempiä tietoja.

1760-luvulla akatemialle valmistui uusi anatomia- ja dissektiotalo, johon myös kemian laboratorio oli sijoitettuna. Rakennus purettiin 1809, jolloin akatemian uusi päärakennus oli jo osittain otettu käyttöön. Jo suunnitteluvaiheessa lääketieteen professori Johan Leche vaati tilojen varaamista myös eri kokoelmille. Tarkat tiedot puuttuvat, mutta fysiikan kabinetti sekä mineraloginen ja naturalia-kokoelma lienevät sijainneet tässä rakennuksessa. Pitkäaikainen kemian professori Johan Gadolin (1760-1852), kansainvälisesti maineikas luonnontieteilijä, vaali aivan erityisesti mineralogista kokoelmaa. Kemian ja mineralogian välillä oli läheinen suhde. Kokoelma oli Gadolinin asunnossa vuoteen 1800, jolloin se siirrettiin kemian laboratorioon. Vuodelta 1817 olevan tiedon mukaan kokoelmassa oli tuolloin noin 10000 mineraalinäytettä. Gadolin suunnitteli itsekin luonnontieteellisiä tutkimuslaitteita.

Fysiikan kabinetin alkuvaiheita ei ole toistaiseksi tutkittu, mutta professori Anders Planman (1724-1801) ja ennen muuta hänen seuraajansa vuodesta 1801 Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) kehittivät kabinettia. Fysiikan kabinetin vanhin säilynyt hankintaluettelo alkaa vuodesta 1811 ja kuuluu yliopiston museon näyttelyesineistöön.

Tultaessa Turun ajan loppupuolelle akatemialla oli sinänsä vaatimattomat, mutta silti Suomen oloissa ainutlaatuiset kulttuurihistorialliset ja luonnontieteelliset kokoelmat. Vuoden 1809 jälkeen akatemian kokoelmia kasvatti osaltaan sekin, että muuttuneessa valtiollisessa tilanteessa muinaislöytöjä ei enää lähetetty Tukholmaan.

Suomen ensimmäinen museoinspehtori 1811

Uudessa menosäännössä 1811 perustettiin filosofiseen tiedekuntaan luonnonhistorian (v:sta 1828 eläin- ja kasvitieteen) apulaisen ja "museon inspehtorin" (museiinspektor) virka.

Viranhaltijan ensisijaisena tehtävänä oli huolehtia ja vastata luonnonhistoriallisesta museosta, joka aiemmin oli ollut luonnonhistorian ja taloustieteen professorin vastuulla. Kyseessä on Suomen ensimmäinen museoammatillinen virka. Toistaiseksi ei ole selvää, milloin luonnonhistoriallinen museo perustettiin vai oliko kysymyksessä vain käyttöön tullut yhteisnimitys eri luonnontieteellisille kokoelmille. Luonnonhistoriallisesta museosta käytettiin myös nimeä Keisarillinen Yliopiston Museo. Ainakin 1820-luvulla museossa oli kuitenkin myös etnografinen kabinetti (jossa oli mm. Etholénin lahjoittamia aleuttien esineitä). Museon inspehtorin virka lakkautettiin 1852.

Vuonna 1813 luonnonhistorian apulaisen ja museon inspehtorin virkaan nimitettiin Carl Reinhold Sahlberg (1779-1860). Hänet nimitettiin jo 1804 luonnonhistorian dosentiksi. Valmistuttuaan lääketieteen lisensiaatiksi hän toimi 1810-12 lääketieteen apulaisena ja kasvitieteen demonstraattorina ennen siirtymistään uuteen virkaan. Vuonna 1818 hänestä tuli luonnonhistorian ja taloustieteen (vuodesta 1828 eläin- ja kasvitieteen) professori. Sahlberg oli 1821 perustetun Suomen ensimmäisen tieteellisen seuran, Societas pro Fauna et Flora Fennican, alullepanija. Yliopiston siirryttyä Helsinkiin Sahlberg omistautui kasvitieteelliselle puutarhalle.

Sahlbergin pitkäaikainen seuraaja (1818-42) oli arkkipiispa Jakob Tengströmin poika Johan Magnus af Tengström (1793-1856). Hänestä tuli luonnonhistorian dosentti 1816, ja seuraavana vuonna hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi. 1817-19 af Tengström teki yli kaksivuotisen tieteellisen tutkimusmatkan Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Hän sai 1826 professorin arvonimen pidettyään ruotsinkielisen puheen Nikolai I:n kruunajaisten johdosta. af Tengströmin epäkiitollisena tehtävänä oli ryhtyä rakentamaan uudelleen luonnontieteellisiä kokoelmia Helsingissä. Sahlberg lahjoitti kuitenkin henkilökohtaisen kokoelmansa yliopistolle. af Tengströmistä tuli eläin- ja kasvitieteen professori Sahlbergin jälkeen 1842.

Viran kolmantena ja viimeisenä haltijana oli C.R. Sahlbergin poika, Reinhold Ferninand Sahlberg (1811-74). Jo opiskeluaikanaan hänet nimitettiin museon amanuenssiksi (1833). Valmistuttuaan 1839 R.F. Sahlberg lähti pitkälle tieteelliselle ulkomaanmatkalle. Brasilian ja Chilen kautta hän matkusti aluksi Alaskaan Sitkaan, jossa hän toimi 1840-41 Venäjän Pohjois-Amerikan komppanian palveluksessa lääkärinä. Tämän jälkeen hän oleskeli pari vuotta Itä-Siperiassa. Hän palasi takaisin Suomeen 1843. R.F. Sahlberg oli 1843-45 vt. museon inspehtori, 1845 hänet nimitettiin eläin- ja kasvitieteen apulaiseksi ja museon inspehtoriksi. Sahlberg teki 1849-51 tutkimusmatkan Brasiliaan. Kaiken kaikkiaan R.F. Sahlberg kartutti hyvin runsaasti yliopiston luonnonhistoriallisia kokoelmia. Museon inspehtorin virka lakkautettiin 1852.

Kokoelmien tuho Turun palossa

Kokoelmat tuhoutuivat miltei täydellisesti Turun palossa 1827. Kirjastorakennuksen palaessa menetettiin useimmat erityiskokoelmat.

Kirjaston ainutkertaisten käsikirjoitusten tuhoutuminen oli suuri kulttuurihistoriallinen menetys, mutta onneksi osaa niistä oli ennätetty käyttää hyväksi oppihistoriallisissa tutkimuksissa. Raha- ja mitalikokoelma pelastui kuitenkin pääasiassa sen ansiosta, että akatemiatalon välipohjien romahdettua rahat ja mitalit hautautuivat sen raunioihin. Akatemian arkisto kärsi sekin tulipalossa, mutta keskeisimmät asiakirjasarjat (pöytäkirjat, kirjerekistratuura, kuninkaalliset/keisarilliset ja kanslereiden kirjeet, talousarkisto) onnistuttiin pelastamaan liekeiltä.

Helsinkiin muuton jälkeen kokoelmia ryhdyttiin rakentamaan uudelleen. Vuoden 1828 statuuteissa oli omat säädöksensä yliopiston museosta ja kokoelmista ja niiden hoidosta. Pykälä 247 koski "museota" eli luonnonhistoriallista museota. Erityisesti on pantava merkille, että uudesta yliopistorakennuksesta oli varattu runsaasti tilaa eri kokoelmille. Raha-, mitali- ja taidekabinetissa taiteella nykymielessä ei aluksi ollut suurta merkitystä. "Taiteen" käsitteen alle luettiin ajan terminologiassa myös kaikenlaiset kuriositeetit yms. Varsinaisen taidekokoelman vaiheita onkin selvitelty tarkemmin toisaalla.

Kansatieteellinen museo 1849

Etnografisten esineiden määrän kartuttua vuonna 1849 perustettiin erillinen etnografinen eli kansatieteellinen museo (osastona jo vuodesta 1840). Vuoden 1852 statuuttien mukaan museon esimiehenä toimi historian professori.

Tässä kohdin on syytä erikseen mainita suomalaisten merenkävijäin sekä Venäjän valtion palveluksessa olleiden suomalaisten upseerien ja virkamiesten lahjoitukset, jotka kartuttivat suuresti kulttuurihistoriallisia ja luonnontieteellisiä kokoelmia. Mineraloginen kokoelma siirrettiin 1843 päärakennuksesta anatomian ja kemian laboratorion uudisrakennukseen.

Konsistorin päätöksellä yliopiston kokoelmia pidettiin vuodesta 1857 avoinna yleisölle yhtenä tai kahtena päivänä viikossa parin tunnin ajan. Tällaisia kokoelmia olivat yliopiston kirjasto, raha- ja mitalikokoelma, kansatieteellinen museo, eläintieteellinen museo, fysiikan kabinetti, mineraalikabinetti sekä anatomian preparaattikokoelma. Samana vuonna myös Societas pro Fauna et Flora Fennica luovutti kokoelmansa yliopistolle.

Vuonna 1869 kansatieteelliset kokoelmat siirrettiin nimellä Historiallis-kansatieteellinen museo uuteen kemian laboratoriorakennukseen, Arppeanumiin (Nikolainkatu 5, nykyisin Snellmaninkatu 3). Tämä rakennus oli ensimmäinen rakennus Suomessa, jonka suunnittelussa oli otettu huomioon museotoiminta. Mineraloginen kokoelma, myöhempi Geologian museo on vuodesta 1869 alkaen toiminut tässä rakennuksessa. Fysiikan kabinetti oli oman aikansa tiedemuseo, joka teki myös suurelle yleisölle tunnetuksi luonnon ihmeitä ja tekniikan saavutuksia. Fysiikan kabinetti muutti 1911 vasta valmistuneeseen fysiikan laitosrakennukseen Siltavuorelle.

Ylioppilasosakuntien, ennen muuta Viipurilaisen osakunnan kansatieteellisten keräelmien pohjalta syntyi 1877 erillinen ylioppilaskuntain museo, jolla oli toimitilansa Aleksanterinkatu 15:ssä. Jo edellisenä vuotena esineistöä oli esitelty Helsingissä pidetyssä näyttelyssä.

Valtion historiallinen museo 1893

Suomen museohistorian merkkivuosi on 1893. Tällöin yliopiston Historiallis-kansatieteellisen museon kokoelmista yhdessä Suomen Muinaismuistoyhdistyksen, Ylioppilaskuntien kansatieteellisen museon sekä Muinaistieteellisen toimikunnan kokoelmien kanssa muodostettiin Valtion historiallinen museo.

Se ei kuitenkaan heti saanut omia toimi- ja näyttelytiloja, vaan avattiin vasta 1916 Suomen kansallismuseona suurelle yleisölle.

Muut kabinetit ja kokoelmat jäivät sen sijaan edelleenkin yliopiston yhteyteen. Raha- ja mitalikokoelma siirrettiin kuitenkin jo 1920 Kansallismuseon rahakammion yhteyteen, mutta se on silti yhä yliopiston omaisuutta. Viime vuodet kulloinenkin arkeologian professori on nimetty kokoelman esimieheksi ja sen hoitaja puolestaan on nimetty amanuenssiksi.

Anatomisten ja eläintieteellisten kokoelmien pohjalta syntyi yliopiston eläinmuseo. Luonnontieteellinen keskusmuseo perustettiin vuonna 1988. Tuolloin eläin-, kasvi- ka geologian museot sekä ajoituslaboratorio liitettiin yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi. Uusia toimintoja palvelemaan perustettiin yleinen osasto, johon näyttelyistä vastaava näyttelyjaostokin kuuluu. Luonnontieteellinen keskusmuseo ylläpitää ja hoitaa maamme kansalliskokoelmia, jotka käsittävät yhteensä toistakymmentä miljoonaa eläin-, kasvi- ja geologista näytettä.

Yliopiston uusia 1900-luvun museoita ja kokoelmia

Lääketieteen historian museo perustettiin 1937. Museon kokoelmat olivat esillä päärakennuksen ylimmässä kerroksessa, mutta ne tuhoutuivat Helsingin ilmapommituksissa helmikuussa 1944. Suomen Lääkäriliiton aloitteesta ryhdyttiin 1955 ajamaan uuden museon perustamista yliopiston yhteyteen. Museota varten kerätty esineistö – suuri osa peräisin yleisistä sairaaloista ja lääninlasareteista ympäri maan – sijoitettiin anatomian laitoksen kellariin, kunnes 1968 ne voitiin siirtää kunnostettuihin Kirurgisen sairaalan entisen eristysosaston tiloihin, vuonna 1888 rakennettuun puutaloon. Museo avattiin yleisölle 1970. Museo siirrettiin uusiin tiloihin Arabian yritystaloon 1990 ja sieltä edelleen Helsingin yliopistomuseon yhteyteen 2003.

Hammaslääketieteen museo perustettiin 1979 hammaslääketieteen laitoksen muuttaessa Fabianinkadulta Ruskeasuolle. Ensimmäinen näyttely avattiin 1982. Museo toimi vapaaehtoisvoimin aina vuoteen 2003, jolloin esineistö sijoitettiin Yliopistomuseoon.

Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto perusti Eläinlääketieteen historian museon täyttäessään 50 vuotta 1973. Suomen Eläinlääkäriliitto huolehti kokoelmista, kartutti esineistöä ja luovutti uudistetun museon 100-vuotisjuhlallisuuksissaan 1992 silloiselle Eläinlääketieteelliselle korkeakoululle, joka vuodesta 1995 on ollut Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta. Museon kokoelmat ovat nyt osa Helsingin yliopistomuseota.

Käsityötieteen kokoelmiin oli koottu käsityönopettajan koulutuksessa tehtyjä harjoitustöitä sekä alaan liittyviä työvälineitä ja tarvikkeita, joista vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun puolivälistä. Kokoelmat yhdistettiin Yliopistomuseoon 2003.

Yliopiston Maatalousmuseo sai alkunsa professori Gösta Grotenfeltin kokoelmista. Se toimii Viikin opetus- ja koetilan yhteydessä professori Jussi Paatelan 1938 piirtämässä museorakennuksessa. Kyseessä on erityisesti opetuksen tarpeisiin rakennettu näyttely.

Yliopistohistoriallisen esineistön, arvokkaiden huonekalujen, muotokuvien, taideteosten sekä historiallisten tutkimus- ja havaintovälineiden säilymisen turvaamiseksi perustettiin 1978 Helsingin yliopiston museo. Sopimuksesta avoin museonäyttely avattiin yleisölle 1983 hallintorakennuksen kellarissa. Museokokoelmista tuli osa Helsingin yliopistomuseota 2003.