LÖYTÖJÄ
Taidetta kampuksilta
29.3.2012 - 17.2.2013

Olga Gummerus-Ehrström: Omakuva. Valokuva Timo Huvilinna.
Helsingin yliopistomuseon näyttely Löytöjä – taidetta kampuksilta nostaa esille yliopiston taidekokoelman arvokkaimpia teoksia. Näyttelyyn on koottu läpileikkaus yliopiston taiteesta runsaan 250 vuoden ajalta. Helsingin yliopiston taidekokoelman ydinosan muodostaa Suomen suurin muotokuvakokoelma Galleria Academica. Sen lisäksi yliopistolla on runsaasti myös muuta taidetta.
Koska suuri osa teoksista sijaitsee eri laitosten ja kampusten työhuoneissa, seminaarisaleissa, kokoushuoneissa ja käytävillä, ovat ne yleensä vain harvojen nähtävillä. Nyt taidetta on kaivettu esiin yliopiston viideltä eri kampukselta, viideltä klinikalta sekä yliopiston kahdesta harjoittelukoulusta.
Näyttelyyn valitut teokset ovat pääosin Suomen taidehistorian tunnetuilta taiteilijoilta, mutta joukossa on myös ”unohtuneita” nimiä. Näyttelyssä esitetään erilaisia näkökulmia muotokuvan maalaamiselle ja tuodaan esille myös monen naistaiteilijan teoksia. Vanhinta taiteilijakaartia edustavat esimerkiksi Margareta Capsia ja Gustaf Wilhelm Finnberg ja uusinta Robert Lucander ja Viggo Wallensköld. Suomen kultakauden taiteilijoista mukana on maalauksia Maria Wiikiltä, Albert Edelfeltiltä, Gunnar Berndtsonilta ja Ada Thiléniltä, jotka olivat kaikki yliopiston piirustussalin opettajan Adolf von Beckerin oppilaita.
Yleisöopastuksia näyttelyyn lauantaisin klo 12:
24.11.
2013: 26.1., 16.2.
Guidningen för allmänheten: 6.11. kl. 15.00, 8.9. kl. 12.00
SEMINAARI torstaina 8.11.2012 klo 15–18:
Muotokuvasta biografiaan ja takaisin.
Maria Wiikin maalaus Minna Krohnista 1888
Minkälaisia olivat muotokuvamaalauksen perinteet ja tavat 1800-
luvun loppupuolen Suomessa? Entä minkälainen oli naistaiteilijoiden
rooli muotokuvamaalarina? Mitä tapahtuu, kun historian henkilö astuu esiin muotokuvassa? Voiko muotokuva olla biografia?
Muun muassa näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Helsingin yliopistomuseon ja Aino Kallas Seuran
järjestämässä seminaarissa. Ks. lisää!
Lisätietoja: museoamanuenssi Pia Vuorikoski, puh. 050-415 6760, pia.vuorikoski(at)helsinki.fi
Maija Närhinen: Työpöytä.
|