IHOLLA
Yö- ja alusasuja käsityötieteen kokoelmista
Näyttely Helsingin yliopistomuseossa 19.11.2009 - 15.8.2010

Kätkettyjä pitsiunelmia sadan vuoden takaa
Yliopistomuseossa 19.11.2009 avautuva Iholla-näyttely esittelee yö- ja alusvaatteiden kehitysvaiheita 1800-luvun lopulta 1960-luvulle. Esillä on monia vaate- ja asustetyyppejä, joita ei nykyisin käytetä: paitahousuja, yöröijyjä ja aamuhilkkoja. Mukana ovat myös Elias Lönnrotin tyttären Idan pitkälahkeiset alushousut. Näyttely on koottu käsityötieteen kokoelmasta.
Korsetti, n. 1900. Valokuva Helsingin yliopistomuseo, Timo Huvilinna.
Alusvaatteet puetaan aamulla ensimmäisinä ja riisutaan illalla viimeisinä. Ne ovat lämmittäneet, suojanneet sekä ihoa että vaatteita ja muokanneet vartaloa muodin mukaiseksi. Naisten alusvaatteilla on voinut olla myös eroottinen, naisellisia ominaisuuksia korostava tehtävä.
Erillisten yövaatteiden käyttöä alettiin edistää 1800-luvulla tavallisen kansan piirissä hygieniaan vedoten. Säätyläisillä kauniisti koristeltuja yövaatteita oli yleisesti käytössä jo 1700-luvulla.
Näyttely on koottu yli 6500 esinettä kattavasta käsityötieteen kokoelmasta, joka liitettiin Yliopistomuseoon vuonna 2003. Merkittävä osa kokoelmasta on oppilastöitä, joista oman ryhmänsä muodostavat liinavaatteiden opetusta varten tehdyt puoli- tai täysikokoiset mallikappaleet. Liinavaateompelu oli 1881 perustetussa Helsingin käsityökoulussa alusta lähtien tärkeä oppiaine. Liinavaatteilla tarkoitettiin alus- ja yövaatteita, mutta myös miesten paitoja ja naisten esiliinoja.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä käsityönopettajan koulutuksen kanssa. Työryhmään ovat Yliopistomuseon henkilökunnan lisäksi asiantuntijajäseninä kuuluneet dosentti, lehtori Kirsti Salo-Mattila, yliopistonlehtori Ritva Koskennurmi-Sivonen ja yliopistonlehtori Marianne Kuukka sekä näyttelyarkkitehti Henry Forssell.
LINKKEJÄ:
Iholla-näyttelyjulkaisu
Pdf-muotoista julkaisussa kerrotaan aiheesta lisää. Julkaisun tekstiä ei voi kopioida, mutta sitä voi tulostaa.

Lehtileike 1930-luvulta.
Käsityönopettajien koulutuksessa käytetystä leikekirjasta.
|